Ylen rikos- ja oikeustoimittaja Tuomas Rimpiläisen mielestä puhe aseista ja kiusaamisesta osoittaa, kuinka media etsii nopeita ja yksinkertaisia vastauksia. Moni tärkeä kysymys kouluampumisesta on edelleen ilman vastausta.

Vantaan tapahtuma on edelleen ihan valtava tragedia ja kaikkien osallisten elämä on tavalla tai toisella muuttunut peruuttamattomasti. En edes leiki, että voisin ymmärtää sen kummemmin uhrien kuin tekijänkään omaisten tunteita ja haasteita niin välittömässä kuin pidemmässäkin tulevaisuudessa.

Mutta eikö tuo ongelman tiivistäminen käytettyyn välineeseen nimenomaan ole se yksinkertainen ja nopea ratkaisu? En tuota itse juttua sen pidemmälle katsonut, mutta olisiko itse ongelma siitä muuksi muuttunut jos ampumisen sijaan kiusaajia olisikin lyönyt veitsellä tai jollain nyrkkiraudan tapaisella?

Aseen omistaja on tietysti tehnyt virheen ja kuten uutisista on jo voinut lukea niin tämän huolimattomuuden johdosta on asiaankuuluva tutkimus menossa ja oletettavasti siitä seuraavat syytteet ja rangaistukset tulevat perässä. Mutta mitä sitten jos ampuja ei olisikaan saanut asetta käsiinsä? Olisiko paha olo, tahtotila muiden satuttamiseen, kiusaaminen ja koko muu ongelmavyyhti ratkennut sillä? Vai olisiko kuitenkin käynyt niin että kiusattu olisi jossain kohtaa päätynyt itsemurhaan tai väkivaltaan jollain muulla välineellä.

Koulukiusaamista on kohdattu meidänkin taloudessa, aina siihen pisteeseen asti että perillisten kanssa on käyty keskustelua että onko oikein huitaista kiusaajaa nyrkillä nenään. Itse olen sillä kannalla, että joissain harvoissa tilanteissa väkivallan uhka voi ollakin ihan paikallaan, mutta tuossa on ihan valtavan paljon reunaehtoja ja rajoitteita ja kokonaisuuden ymmärtämistä ei mitenkään päin voi ala-asteikäiseltä odottaa kun ei se tahdo aikuisiltakaan onnistua. Nyrkiniskukin kun voi tappaa, joko itsessään tai siinä kun lyönnin kohde kaatuu ja lyö päänsä asfalttiin tai jotain muuta odottamatonta tapahtuu.

Ongelma kokonaisuutena kun on ihan valtavasti monimutkaisempi kuin se, että sattuuko äärimmilleen kiusattu yksilö saamaan käsiinsä aseen, pesäpallomailan, rautaputken tai puukon. Ja siinä kohtaa kun ala-asteikäinen edes pohtii tuollaisiin keinoihin turvautumista on melkoisen monta asiaa mennyt jo väärin. Ja noita ongelmia ei ratkaista sillä, että jo nyt resurssien äärirajoilla tasapainotteleva poliisi laitetaan vielä erityisesti kyttäämään niitä kaikkia miljoonaa aseenomistajaa, joista hyvin suurella osalla on aseiden säilytys ja käsittely hoidettu kaikkien taiteen sääntöjen mukaan niinkuin kuuluukin.

Maailma on toki muuttunut, silloin kun itse olin yläasteiässä niin ei ollut mitenkään ihmeellistä että ne pahimmatkin kiusaajat ja häiriköijät toivat omat haulikkonsa kouluun linnunmetsästyksen alla. Ne säilytettiin opettajanhuoneessa ja asiasta oli erikseen ohjeet että aseet patruunoineen pitää olla kantolaukussa, joka on selkeästi nimetty. Tuolloin asiassa ei ollut yhtään mitään ihmeellistä, mutta nykyään tuommoinen ei tietysti ole mitenkään päin mahdollinen tilanne. Jotain se ehkä kuitenkin kertoo maailmanmenosta ja sen muuttumisesta sitten 90-luvun ja vaikka silloin moni asia oli aika paljon huonommin niin ehkä joidenkin asioiden kohdalla ennen oli kuitenkin paremmin.

Ja näin täysin asian vierestä täytyy todeta, että kun olen Vantaan tragedian uutisointia seurannut niin eri medioiden kommenttikentissä kuin redditinkin puolella, niin täällä keskustelun taso on aivan toista luokkaa kuin “tavallisen kansan” parissa. Toivottavasti tilanne säilyy samanlaisena tästä eteenpäinkin.